sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Voimattomuus..

Medeia - The Burning

Tällä kappaleella pääsee miellekkäästi oikeaan tunnelmaan tämän tekstin kirjoittamiseksi. Ajatukset jotka ovat jo pitkään pyörineet päässä saavat siirtyä muiden nähtäväksi.

Kuinkahan moni meistä on joskus miettinyt kuinka aika valuu käsistämme ja me emme saa siitä mitään irti? Kuinka elämme tavalla joka saa meidät tuntemaan olomme vajavaisiksi tai onnettomaksi. Onko kirjoitettu suomalaisiin geeneihin että on elettävä mennettä kaiholla muistellen ja tulevaisuutta peläten päivästä toiseen? Onko väistämätöntä että on oltava onneton ja aikanaan kun makaa viimeistä kertaa sängyllä ja katsoo kun valo hiipuu kauemmas ja kauemmas, katuu ettei tehnyt minkä tiesi oikeaksi. Ettei ottanut riskiä. Ei uskaltanut tehdä itselleen palvelusta.

Elämän syvin olemus on sarja valintoja. Jokainen voi mennä samalla tavalla vituiksi tai myös olla suuri voitto. Mistä tulee se rohkeus millä toiset tekevät kipeitäkin ratkaisuja ja aikanaan voittavat koska ovat uskaltaneet?

En tiedä mistä helvetistä tämä kaikki on tullut päähän kiertelemään. Jos keksin miten tämä kaikki kirjoitetaan auki niin kirjoitan. Nyt päätän tämän sekoilun mikä jättää vain avoimia kysymyksiä..

Katatonia - My Twin

Katsokaa tuo video. Siinä on vähintään yhtä vahva tunnelma kuin itse biisissä.