Tänään kirjoitan aiheesta jota ajattelin eilen illalla.
Olen vahvasti sitä mieltä että ihmisen parasta aikaa on 16 - 20 ikävuodet. Perustelen tätä seuraavalla tavalla. Kukaan ei vielä odota sinulta ihmeitä koska olet nuori ja joko opiskelet tai olet uusi työelämässä jolloin odotukset eivät päätä huimaa. Tärkeimpänä asiana pidän kuitenkin sitä että tuon ikäkauden aikana ei ole vielä kyynistynyt kaikkeen. Nuori ihminen heittäytyy kaikkeen mukaan ennakkoluulottomasti. Toisilla pysyy järki mukana ja toisilla ei mutta se on elämää. Virheistäkin saattaa oppia jotain. Kaiken lisäksi saman ikäluokan ihmiset ovat myös vielä ennakkoluulottomia.
Jossain vaiheessa huomaat että kukaan ei enää soita keskellä yötä ja pyydä lähtemään kahville huoltoasemalle. Kukaan ei soita edes huvin vuoksi. Ihmiset tuntevat että koko ajan on kiire jonnekin. Arki kuluu työssä ja työmatkalla tai opiskelupaikalla. Työpaikalla sinulta odotetaan koko ajan kolmea hyvää ja kahta kaunista. Koko ajan pitäisi tehdä enemmän samaan aikaan kun palkka pysyy samana. Rahat eivät riitä mihinkään vaikka joka päivä saat olla töissä.
Viikonloppuna teet sitten kotona kaikki asiat joita et ole ehtinyt viikolla tehdä. Siivoat, peset pyykkiä ja tiskaat. Kehität itsellesi viikonloppuihin rutiinin jonka mukaan toimit. Sillä tavallahan saat enemmän irti viikonlopusta. Huomaat tuntevasi olosi kotona aivan yhtä väsyneeksi kuin työpaikalla. Sitten onkin taas maanantai. Kylläpä viikonloppu piristikin. Aivan kuin ei olisi töistä pois ollutkaan.
Kaipaan sitä että ihmiset aikanaan olivat riittävän sekaisin ja harkitsemattomia soittaakseen keskellä yötä. Hurjimmat tulivat jopa käymään. Keskellä yötä viinalekan kanssa ilmestyvä ystävä muistuttaa lähinnä jotain elokuvakohtausta. Näinkin on joskus tapahtunut. Kaikki tuollainen rutiinista poikkeava tekee elämästä elämän. Tarkkaan ohjelmoidut rutiinit tekevät meistä koneita muistuttavia väsyneitä ihmisraatoja.
Itsekin syyllistyn rutiinien luontiin. Minun arkirutiinini on seuraava:
Aamulla kello soi. Puen päälle ja istun keittiön pöydän ääreen. Sytytän ehkä kynttilän ja juon kupin teetä. Syön jos syötävää sattuu olemaan. Noin tunnin päästä olenkin matkalla töihin. Töihin menen joko kävellen tai pyörällä. Jonain päivinä ehkä jopa autolla. Työpäivän aikana teen mitä kulloinkin päivän ohjelmaan kuuluu. Työssäni ei ole varsinaisesti mitään rutiinin omaisia toimintoja.
Työpäivän jälkeen menen kotiin. Saatan käydä kaupasta hakemassa siiderin tai pari. Kun pääsen kotiin, istun huoneeseeni ja kuuntelen musiikkia tai soitan kitaraa. Usein molempia. Tämä kestää päivästä riippuen tunnin tai kaksi. Sen jälkeen alan sitten tekemään vapaa-ajan asioita. Mitä ne sinä päivänä sitten onkin.
Tuo kaksi tuntia nollausta kulmahuoneessa on tärkeä osa päivärutiinia. On vaarallista tuoda työasiat mukanaan kotiin. Pari tuntia rakkaan harrastuksen parissa katkaisee hyvin päivän ja aloittaa vapaa-ajan.
On surullista kuulla vanhoilta kavereilta miten heillä on ruutiini koko vapaa-ajalleen. Rentouttaako oikeasti kun aina teet samoja asioita samassa järjestyksessä? Sitten kun "irrotellaan", ollaan baarissa nakit silmillä. Jäätävää.
Kaikki nuoret tyypit tahtoo kasvaa aikuisiksi että saa ostaa viinaa ja ajaa autoa. Kaikki haluaa oman asunnon ja juhlia. Jos vain lapset ja nuoret tietäisivät millaista on olla aikuinen ihan normaalina arkena, vastata koko ajan kasvaviin vaatimuksiin työssä ja köyhtyä koko ajan enemmän kaiken kallistuessa. Tuskin kukaan haluaisi kasvaa aikuiseksi.
Toivottavasti ei itse ikinä huomaa ajattelevansa että on heittänyt elämänsä hukkaan. On jättänyt tekemättä asioita joita olisi pitänyt tehdä ja tehnyt asioita jotka olisi pitänyt jättää tekemättä. Toivottavasti edes pysyn itse sopivasti sekaisin että voin lähteä yöllä kahville sadan kilometrin päähän jos siltä tuntuu. Yksin ei ole kiva tehdä asioita mutta jos se on ainoa vaihtoehto niin olkoon sitten niin.
Mihin se aika sitten katoaa? Se katoaa suorittamiseen. Suoritamme töissä ja vapaalla. Koko ajan. Emmekä edes itsemme vuoksi välttämättä. Haluamme tulla hyväksytyiksi ja että muut pitävät meitä hyvinä ihmisinä. Suorittaminen ajaa lopulta sitten väsymykseen. Pahimmillaan siihen viimeiseen lopulliseen suoritukseen. Siihen kaikista itsekkäimpään.
Nytpä jatkan sitten työpäivää. Huomenna vanhan kämpän luovutus ja sitten tavaroiden järjestelemistä uudessa kämpässä. Ajattelin kutsua ihmisiä kahville kun on muutto saatu hoidettua. Tuskimpa kukaan tulee mutta olenpahan pyytänyt. Onneksi muutto on ohi. Nyt sitten on yksi huoli vähemmän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti