Ihminen, versio 2.0

Jo monta päivää on mielessäni pyörinyt tietty aihepiiri josta kirjoittaa.

Jouduin olosuhteiden pakosta tekemisiin kovan linjan kristittyjen kanssa viikonvaihteessa.

Kylässä oli lähetysjuhlat.

Huomioita juhlista;

Vanhat uskovaiset ihmiset uskovat, että heidän elämäntyönsä kirkon parissa oikeuttaa heidät olemaan ylimielisiä ja käyttäytymään miten sattuu. Minulla on uutisia. Olet sitten vanha tai nuori niin ansaitset arvostuksesi joka ikisenä päivänä uudelleen. Voit myös menettää sen hetkessä. Jos kirkon piirissä ihmiset muuttuvat vanhemmiten tuollaisiksi, olen iloinen että nostin kytkintä tuosta organisaatiosta jo aikoja sitten.

Uskovaiset keski-ikäiset miehet ovat aivan samanlaisia apinoita kuin miehet yleensäkin. Seuraavassa kuvaus jäätävästä tapahtumasta. Jonkinlainen kristittyjen moottoripyöräkerho, liivijengi voitteko kuvitella, esitteli pyöriään ulkosalla. Vanhempi mies tuli siihen kysymään mitä kaikkea paikalla oikein on ohjelmassa. Paikalla oli myös nuori nainen joka poseerasi pyörien kanssa jotta ihmiset saivat valokuvata kauniin naisen ja moottoripyöriä. Yksi liivimiehistä avasi sitten keskustelun seuraavalla tavalla: "Meillä on tässä näitä pyöriä näytillä ja sitten on tuossa tuota rekvisiittaa heh heh.." ja osoitti tyttöä joka poseerasi pyörien kanssa.

Edelleen, jos kirkon piirissä miehet näkevät kauniin nuoren naisen rekvisiittana ja vielä kehtaavat sanoa sen ääneen, olen iloinen etten ole missään tekemisissä näiden ihmisten kanssa.

Tämän lisäksi edellä mainittujen henkilöiden liikennekäyttäytymisessä on hieman toivomisen varaa. Ei hätää. Herra varmasti armahtaa vaikka mitä tekisi.

Hienoa tapahtumassa oli se että toisin kuin maallisemmissa tapahtumissa, ihmiset osallistuivat järjestettyihin tapahtumiin ja olivat kiinnostuneita jos eivät aidosti niin ainakin kohteliaisuuttaan näytteille laitetuista asioista ja tarjolla olevasta ohjelmasta. Maallisemmissa tapahtumissa pääosa ihmisistä vetää kännit eikä heitä kiinnosta minkä takia paikalla edes ollaan.

Hartaita uskovaisia tuntuu olevan karkeasti kolmea sorttia. Niitä jotka pelkäävät jonkinlaista rangaistusta jumalalta ja pelkäävät näin elää. Niitä jotka elävät kuten muutkin ihmiset suomessa mutta kuuluvat kirkkoon kun nyt kaikki muutkin kuuluvat ja niitä jotka käyttäytyvät miten sattuu ja luottavat siihen että saavat anteeksi.

Tämä tapahtuma herätti pohtimaan yleisellä tasolla länsimaista sivistystä. Aloitetaan pohdinta wikipedian määritelmällä

"Sivistys tarkoittaa kasvatuksen kautta omaksuttua tietoa, henkistä kehittyneisyyttä ja avarakatseisuutta. Tässä mielessä puhutaan opillisesta tai muodollisesta sivistyksestä, humanistisesta ja luonnontieteellisestä sivistyksestä, yleissivistyksestä tai akateemisesta sivistyksestä, sekä toisaalta ihmisen sisäisestä kehittyneisyydestä ja kypsyydestä. Jälkimmäiseen saatetaan viitata ”sydämen sivistyksenä” tai viisautena. Sivistyksen sisällöstä on erilaisia käsityksiä. Sana sivistys voi tarkoittaa myös korkeakulttuuria, sivilisaatiota. Se tulee latinankielen sanasta civilis, joka on adjektiivimuoto sanasta civis. Civilis tarkoittaa kansalaista tai kaupunkilaista, joka elää kaupunkinsa sääntöjen mukaan." -http://fi.wikipedia.org/wiki/Sivistys

Sivistyneenä ihmisenä voidaan siis yleistetysti pitää ihmistä, joka elää yhteiskuntansa moraalisten ja maallisten lakien ja sääntöjen mukaisesti. Missä kohtaa on menty vikaan kun näyttää siltä että monelle ihmiselle on epäselvää missä on oikean ja väärän rajapinta? Minäpä kerron.

Kun on ruvettu saarnaamaan yksilöllisyydestä.

Yksilöllisyyden saarnaaminen keskittyy usein kokemukseni mukaan yksilön oikeuksiin. Omassa lapsuudessani kerrottiin ensimmäiseksi että sinun on käytävä koulua, siellä on pärjättävä ja annettuja käskyjä ja määräyksiä on noudatettava. Sen sijaan että oltaisiin tultu voivottelemaan miten toisella on vaikeaa, ryhdyttiin jämäkästi toimenpiteisiin jos hommat eivät luonnistuneet toivotulla tavalla.

Yksilön oikeudet, muut kuin oikeus elämään, terveyteen ja fyysiseen koskemattomuuteen, on ansaittava. Luottamusta ei pidä antaa yksilölle joka ei osoita sen ansaitsevansa. Joskus tuntuu että jopa noista kolmesta perusoikeudestakin olisi syytä keskustella uudemman kerran. Opettajan ja lastenhoitajan työssä on välillä tilanteita joissa tilanteeseen sopivat voimakeinot olisivat enemmän kuin paikallaan.

Samaan aikaan kun yksilöllisyyttä saarnataan villisti, pidetään lapsia ja nuoria naftaliinissa. Tänään näin nuoren äidin torilla kahvilla lapsensa kanssa. Lapsen lelu tippui maahan. Moni nuori äiti olisi ottanut lelun itselleen. Onhan se likainen kun se on ollut maassakin ja kaikkea. Tämä antoi sen takaisin lapselle. Lapsi tietenkin laittoi sen suuhun saman tien. Kuinkas muutenkaan.

Miten voi lapsi oppia mitä kannattaa ja mitä ei kannata tehdä jos jokainen asia kielletään? Lause on tavallaan ristiriidassa aiemman kanssa jossa vaadin tiukkaa linjaa joka pikku hiljaa lievenee sitä mukaa kun luottamusta ansaitaan. Tarkoitan tällä kuitenkin sitä, että kun lapsi jättää sormensa laatikon väliin tai tippuu ojassa leikkiessään jäästä läpi ja saa saappaat täyteen kylmää vettä, hän oppii ettei kylmä vesi tunnu kivalta, sormiin sattuu kun laatikko menee kiinni niiden ollessa välissä ja ennenkaikkea miten tulee toimia kun näin tapahtuu.

Viimeinen asia mitä tämä yhteiskunta kaipaa on reppanoita jotka tietävät että heillä on oikeus, mutta he eivät osaa pitää huolta itsestään. Ei sellaisilla ihmisillä ole mitään oikeuksia. Heille pitää määrätä holhooja. Lapsen ja nuoren pitää oppia jos ei vanhempiensa varoituksista niin sitten itse kokemalla kantapään kautta.


Muistuu mieleen tilanne jossa eräässä talossa pieni lapsi tutkiskeli laatikoita. Häntä oli kielletty useita kertoja menemästä laatikoille mutta tietenkin pieni ihminen meni jälleen kerran tutkimaan. Vähän ajan päästä kuuluikin jo itkua. Lapsi oli kurkistanut laatikkoon ja painoi nyt kantta kiinni siten, että toisen käden sormet olivat välissä. Äiti meni auttamaan lasta ja sanoi tiukasti "äitihän sanoi ettei sinne saa mennä". Eipä mennyt lapsi enää laatikolle.


Tällainen virheistä oppiminen ja syy-seuraus suhteiden ymmärtäminen tekee ihmisestä menestyksekkään elämässään. En tarkoita että rikkauksia ja parisuhteita tulee oikealta ja vasemmalta vaan sitä että selviät hengissä ja vähillä vahingoilla. Osaat ennakoida ja toimia erilaisissa tilanteissa. Tiedät mitä osaat ja vielä tärkeämpää, tiedät mitä et osaa ja mitä et tiedä.

Sen sijaan että typerää minäminä-tyyppistä yksilöllisyyttä saarnataan ihmisille, tulisi aina sitoa yksilö osaksi yhteisöä. Yksilö osana yhteisöä. Toisen ihmisen huomioon ottaminen toisena yksilönä. Harvemmin kuitenkaan on tilannetta jossa kukaan meistä tulee toimeen ilman toisen ihmisen osaamista tai työpanosta. Joku yksilö myy meille kaupassa ruokaa. Toinen hakee roskat pois. Joku yksilö on poliisi joka yrittää parhaansa mukaan pitää rikolliset, yhteisöön sopimattomat yksilöt, poissa yhteiskunnasta jotta niillä ketkä täällä osaavat olla voivat olla rauhassa.

Tämän kaiken ihmisten välisen olemisen alle hautautuu valitettavasti yksi erittäin tärkeä asia. Maapallo ja kaikki se elämän rikkaus jota täällä on. En ole mikään puunhalaaja mutta arvostan valtavasti kaikkea luonnossa olevaa. Hyttyset ottavat päähän mutta ne ovat olleet täällä ennen minua. Ei minun pitäisi mennä suolle missä ne elävät. Niiden maillahan silloin liikun. Yritän välttää turhaa saastuttamista ja kierrättää mahdollisuuksien mukaisesti. Autan aina eläimiä kun siihen on mahdollisuus. Metsästän mutta vain sen mitä tarvitsen kulloinkin. Kalastan samalla periaatteella. Jokaisena päivänä voin löytää jotain uutta ja mielenkiintoista kun kuljen ja katselen ympärilleni.

Tuomitsen jyrkästi eläimien turhanpäiväisen satuttamisen. Ihminen on lajeista mahtavimpana vastuussa kaikista muista. Viime aikoina lehdissä olleet jutut eläinten kiduttamisesta saavat veren kiehumaan pahan kerran. Ihmiset jotka noin tekevät ansaitsevat kyydin vankimielisairaalaan. Kaikki ei ole kunnossa jos sytytät siilin palamaan ja katselet kun se kärsii.

Tällaiset häiriintyneet ihmiset tulisi välittömästi laittaa lukkojen taakse. Kenties terapian avulla heistä tulee vielä ihmisiä. Osasta ei tule koskaan. Tälle kyyditykselle on vieläpä hyvät perusteet. Valtaosa sarjamurhaajista on aloittanut eläinten silpomisella ja kiduttamisella. Näin ollen kun ilmenee eläimiin kohdistuvaa raakaa väkivaltaa, on siihen syytä puuttua välittömästi koska jatkossa kohteena voi olla ihminen.

Koko johtoajatus on oikeastaan seuraavanlainen. Tämä lause on jostain sotilastekstistä tai vastaavasta. En muista mistä. Se kuitenkin mielestäni pätee näinä aikoina erittäin hyvin.

"Jokaisen on ansaittava paikkansa tässä joukossa jokaisena päivänä uudelleen."

Se on todella hyvin sanottu. Lause ei tarkoita ihmetekoja vaan sitä että teet osasi ja arvostat muita ihmisiä jotka tekevät osansa. Arvosta maapalloa joka on ainoa koti joka sinulla on. Elät sivistyneesti. Noudatat sääntöjä. Älä kuitenkaan laita päätäsi pusikkoon tai muuten valtiovalta vie vapautesi kokonaan. Luota niihin jotka sen ansaitsevat ja yritä itse olla luottamuksen arvoinen.

Tämän länsimaisen yhteiskunnan rappion aikana ainoastaan näin voidaan luoda ihminen 2.0. Ihminen joka arvostaa toista ihmistä ja ympäristöään eikä tuhoa niitä itsekkäästi kunnes lopulta on liian myöhäistä

Mitä on syrjäytyminen?

Poliitikkojen vaalipuheet ja sanomalehtien sivut ovat olleet täynnä juttuja ja lupauksia liittyen nuorten syrjäytymiseen.

Mitä ihan oikeasti on syrjäytyminen? Tämän kysymyksen vastakysymyksenä voi pitää kysymystä, mitä on normaali elämä.

Mistä tässä itseasiassa ollaan syrjäytymässä? Päättäjät ja media käsittelevät pääasiassa syrjäytymistä seuraavalla tavalla;

Nuori putoaa pois koulutuksesta, joko peruskoulusta tai toisen asteen oppilaitoksesta. Näin hän jää jälkeen muista ikätovereistaan koulutuksellisesti. Usein kuvioon liittyy jonkinasteista ongelmaa päihteiden ja viranomaisten kanssa. Voi myös olla liittymättä.

Yhteiskunnalle syrjäytynyt ihminen on henkilö joka ei tuota yhteiskunnalle mitään.

Syrjäytynyt ihminen toiselle ihmiselle voidaan nähdä samankaltaisena henkilönä, joskin toinen ihminen ottanee huomioon myös sosiaaliset seikat. Mitä tämä syrjäytynyt tekee vapaa-aikanaan? Onko hänellä hyvä sosiaalinen verkosto? Onko hän tyytyväinen elämäänsä?

Yksittäiselle ihmiselle kouluttamaton ihminen joka ei tuota mitään ei välttämättä ole syrjäytynyt jos hän on onnellinen elämäänsä ja tilanteeseensa.

Onko seuraava henkilö syrjäytynyt;

25-vuotias aikuinen mies pienestä Suomalaisesta kaupungista. Hänellä on toisen asteen koulutus ja hyvä työpaikka. Hänen sosiaalinen verkostonsa koostuu omista lähisukulaisista ja hänen avopuolisonsa lähisukulaisista. Hän harrastaa valokuvausta. Vapaa-aikanaan hän usein istuu huoneessaan ja kuuntelee musiikkia. Kysyttäessä kaveruus-suhteista hän kertoo ettei ole löytänyt hyvää ystävää sitten ala-asteen. Hänellä ei ole oman ja avopuolisonsa sukulaisten ulkopuolisia sosiaalisia suhteita. Työtovereihin hänellä on hyvät välit mutta hän kokee olevansa hyvin erilainen verrattuna näihin ihmisiin. Hän kertoo usein kokevansa yksinäisyyden tunnetta. Hän kertoo että hänestä on erittäin vaikeaa muodostaa uusia ystävyys-suhteita ja kokee usein ettei yrittäminen ole vaivan arvoista. Hän kokee että hänen kykynsä luottaa ihmisiin on ajan myötä hiipunut.

Yhteiskunnan mittareilla mies ei ole syrjäytynyt. Sosiaalisella mittarilla? Ehkä. Onko tilanteesta johon on joko tahtomattaan tai tietoisesti ajautunut vaikeata päästä pois? On. Varsinkin kun katselee mitä ympärillä tapahtuu ja millaisia petoja ihmiset ovat. Aina välillä tuntuu ettei sosiaaliseen verkostoon haluakaan ketään koska aina kun on ihmissuhde, on vaara että se menee vituiksi ja sitten sattuu. Yksin ollessa satutat ainoastaan itse itseäsi. Et ketään muuta.

Kaiken kieltämällä ruokitaan pahoinvointia.

Hyvinkäällä ammuttiin ihmisiä.

Tapahtuma on valitettava mutta sen seurauksena poliitikot ovat taas keksimässä mitä ihmeellisimpiä tapoja rajoittaa vapauttamme.

Aseiden säilytystä koskevaa lainsäädäntöä tiukennetaan. Kohta et enää saa säilyttää omaa omaisuuttasi kotonasi. Suomen typerät käytännöt omistusasioissa kasvavat aivan uusiin sfääreihin. Iltalehti otsikoi isosti ampujan, 18-vuotiaan pojan, facebook-päivityksillä. Uutisia revitään tunnista tuntiin vaikka tyhjästä. Luodaan ihmisille mielikuva ja vahva kanta asiaan ennenkuin tuomioistuimen nuija kopahtaa pöytään. Mikä röyhkeys!

Suomalaista yhteiskuntaa vaivaa vahvasti asioihin reagoiminen kieltämällä.

Kielletään negatiivinen tapahtuma, kielletään tapahtuman seurauksena jotakin. Ketään ei tunnu kiinnostavan seikat miten tilanteeseen on päädytty ja miten voitaisiin jatkossa estää asioiden ajautuminen samaan uomaan, tuhon tielle.

Nykyaikaista pahoinvointiyhteiskuntaa kuvaa erinomaisesti sanapari, itsekäs-muuttumaton.

Itsekkäästi voidaan kieltää kaikki mitä halutaan. Ei ole pakko hyväksyä tapahtunutta ja ryhtyä toimiin vaan voidaan tarpeen vaatiessa vaatia muita muuttamaan omaa käyttäytymistään jotta ei itse tarvitsisi muuttua.

Muuttumaton tuleekin sitten tuosta kaikesta. Ketjureaktiosta täynnä länsimaisen yhteiskunnan ja moraalin rappiota ja itsekkyyttä. Ajattelemattomuutta sekä suoranaista tyhmyyttä. Asioista ei oteta opiksi, vaan luotetaan siihen että joku kerta toisensa jälkeen kieltää taas uuden asian, holhoten meitä oikeaan suuntaan, tai nostaa suosta rahalla tai vallalla.

Mitä enemmän ihmisiä kielletään, sitä enemmän esiintyy pahoinvointia. Hyvinvointi vaatii kehittyäkseen virikkeitä itsenäiseen ajatteluun ja päätöksen tekoon, riittävän toimeentulon ja hyvät ihmissuhteet.

Ei kukaan meistä halua elää yhteiskunnassa jossa meille kerrotaan joka asiaan miten se tulee tehdä.

Koska on jo myöhä, en asiasta enempää kirjoita. Aihetta on kuitenkin jo sivuttu useita kertoja menneissäkin julkaisuissa.

Barrikadeille kieltämistä kohtaan! Ei saa kieltää ihmistä olemasta ja tekemästä eikä missään tapauksessa saa kieltää jotain ikävää tapahtumaa koska sen käsittelyn kautta tapahtuu kasvua. Käsittelemättä jättäminen aiheuttaa tuskaa itselle ja muille.

Rauha Hyvinkäällä kuolleille. Jokainen sivullinen uhri on turha. Jokainen tälläinen tapahtuma on avunhuuto yhteiskunnalta joka voi pahoin. Kukaan ei vain kuuntele sitä.

Maailman paino

"Haen jalalle sijaa
Päälle pielusta
Mielelle tilaa
Mitä löydän sen sijaan

Jalalle kuopan
Päälle kulmikkaan kiven
Mieleen maailman painon
Saanko siis mitä tilaan"

-Mokoma : Rautaa rinnoista-

Aika hyvin kiteyttää yllä olevat värssyt nuoren tiedostavan ihmisen tunnot tänä päivänä.

Olo on aina välillä kuin Atlaksella, joka pakotettiin kannattelemaan taivaan kantta.

Iltalehti uutisoi Digi-osiossaan otsikolla "Facebook paljastaa narsistin". Jutussa on eräs kohta joka erityisesti jäi hakkaamaan tajuntaan.

"Lapset kasvavat keskittyen itsetunnon tärkeyteen, sekä siihen, miten muut heidät näkevät. Tällainen opetusmetodi on peräisin Yhdysvalloista ja siinä kyse on vain ja ainoastaan itsestä" -IL-

Tämä tapa leimaa aikaamme aika tavalla;

MINUN elämä, MINUN rahat, MINUN maa, MINUN uskonto!

Kuitenkaan vastuuta omista teoista ei tarvitse ottaa koska jatkuvasti valtiovalta holhoaa enemmän ja enemmän. Jos ei nuorta ole aivopesty ajattelemaan vain ja ainoastaan itseään niin sitten hänet on aivopesty palvelemaan uskontoa.

Tietyllä tavalla voi peilailla omaakin elämää tämän kautta. Jos joku kysyy miksi teen työkseni sitä mitä teen, on syy hyvin yksinkertaisesti se että joskus ajattelin että olisi kiva jos ihmiset arvostaisivat sitä mitä teen. Ei niinkään se että mitenkään erityisesti tuntisin olevani luotu tuohon ammattiin. Päinvastoin. Todellinen intohimo on jossain aivan muualla. Nyt kun olen huomannut että ihmiset eivät arvosta työtäni niin teen sitä puhtaasti sen takia että siitä maksetaan hyvin. Turhauttavaa ja raadollista mutta näin se taitaa mennä monella. Näin minäkin olen määritellyt itseäni sen mukaan miten muut minut näkevät. Se onkin varmasti paras tapa masentaa itsensä.

"Those Who Sacrifice Liberty For Security Deserve Neither." -Benjamin Franklin-

Lausahdus missä on hyvin vahvasti perää. Samaan aikaan kuitenkin luovutaan oikeuksista jotta saataisiin näennäistä turvallisuutta. Itsekkäistä syistä toki. Kukapa haluaisi saada turpaan? Ihmisillä elää kummallinen harha siitä että valtio ei mukamas käyttäisi hyväkseen tätä tilannetta.

Itsekkyys on tietyllä tavalla järjetöntä. Tietysti ikäpolvien nuorentuessa heiltä puuttuu tiedot esimerkiksi Neuvostoliitosta. Siitä mitä tapahtuu kun muutama itsekäs alkaa ajamaan valtavaa maata väkisin eteenpäin kohti jotain suurta utopistista ihannetta. Se johtaa yksittäisen kansalaisen oikeuksien täydelliseen menettämiseen ja hallintaan pelottelua ja valtiollista väkivaltakoneistoa käyttäen.

Historia on tämän päivän maailmaa katsellessa voimallinen väline. Monia ilmiöitä on nähty jo aiemminkin ja tietyllä tapaa näyttää siltä että maailman historia lähtee uusintakierrokselle lähivuosikymmeninä.

Kaukaasian liitto, suuri talouskriisi ja sen päätteeksi valtava sota. Maa-alueiden hallinta on taas ensiarvoisen tärkeää kun mineraalit ja öljyvarat hiipuvat. Rauhaan pakottaminen ydinaseita käyttäen johtaa väistämättömään ydinsotaan ja ihmiskunnan tuhoon. Ainoa vaihtoehto on perinteinen sota. Modernein asein se on sota joka päättää kaikki sodat.

"I know not with what weapons World War III will be fought, but World
War IV will be fought with sticks and stones."
-Albert Einstein-

Itsekkyydestä voidaan johtaa keskustelu aivan mihin tahansa nykyajan ilmiöön. Talouteen, ihmissuhteisiin, valtionhallintoon. Aivan mihin tahansa. Historiasta löytyy eräs hieno esimerkki ihmisen itsekkyydestä.

Katsoin taannoin elokuvan Aleksanteri. Tämän elokuvan päätteeksi päällimmäinen ajatus oli se, että luojan kiitos eläimiä ei enää käytetä ihmisten välineinä sodankäynnissä. Voin vain kuvitella miten paljon tuskaa ja kuolemaa ihminen on aikojen saatossa aiheuttanut hevosille ja elefanteille, koirille ja muille eläimille. Hevoset ovat ottaneet nuolia ja keihäitä vastaan siinä missä sotilas sen selässäkin.

Kuitenkin ennen on ollut eräs asia huomattavasti paremmin. Jos sotaan on lähdetty niin sitä ei ole voinut sotia etänä. Minkälaista kunniaa on sodassa, jossa sotilas menee aamulla töihin konttiin jonnekin monen tuhannen kilometrin päähän kohdealueesta ja ottaa joystickin käteen ja alkaa tappamaan siviileitä?

Aiemmin kun miehet ovat taistelleet miekoin, kirvein ja keihäin, on sodassa jokainen ollut kuoleman vaarassa. Huono onni on voinut viedä hengen huonon koulutuksen ohella. Sota on ollut hyvin kammottavaa mutta toisaalta siihen ei ole ollut syytä ryhtyä kevein perustein juuri samoista syistä. Jos tänä päivänä pystytään käymään sotaa lähettämättä kohteeseen sotilaita ollenkaan niin miksi ei käytäisi sotaa?

Sotaa on käytävä jo siitä itsekkäästä syystä että aseteollisuus pyörii. Suurvaltojen yksi suurimpia tulonlähteitä on aseteollisuus.

En tiedä oliko tässä kirjoituksessa nyt mitään järkeä. Vuosiloman vietto sumentaa ajattelua sopivasti. On aikaa miettiä liian paljon liian laajalta skaalalta. Jos olisi moderni nuori ja olisi menossa koko ajan niin ei olisi maailman painoa harteilla. Nyt sen murskaava massa painaa katseen maahan ja vetää mielen synkäksi.

Joutsenia lensi äsken korkealta ohitse. Kevät sentään tulee. Toivottavasti se tuo tullessaan myös jotain mikä keventää tätä taakkaa edes hetkeksi. Itsekäs ajatus. Siihen kaikki sorrumme joskus.

Jos maalailisi loppuun jonkun miellyttävän maiseman siitä mitä voisi tehdä tällaisena aamuna:

Raikas keväinen tuulenvire puhaltaa minut hereille avoimesta ikkunasta. Koko yön oli viitisentoista astetta lämmintä ja näin ollen nukuin tavanomaista paremmin, kun ikkunaa pystyi pitämään auki. Oli miellyttävää nukkua viileässä ja herätä lintujen lauluun ja raikkaaseen tuuleen.

Ajan parran ja sovittelen päälleni tummat housut ja kauluspaidan. Puvun takin otan mukaani. Pieni etelä-Ranskalainen kylä heräilee hiljalleen päivän toimiin. Töihin menijät ovat menneet jo menojaan. Minulla ei ole kiire. Solmion jätän vähän löysälle. Olenhan lomalla. Lähitunteina aion nauttia katukahvilan tunnelmasta ja lukea lehtiä auringon lämmittäessä väsyneitä luitani. Kahvin kanssa otan kenties pienen konjakin. Sitten odottelenkin lounasaikaa...

No jos nyt vähän retostelen.

Iltalehti kertoi tänään tutkimuksesta jossa selvitettiin miesten ja naisten kuolleisuutta eri ammateissa.

Naisten puolelta synkimmin ammatti näytti vaikuttavan siivoojan, tarjoilijan ja kiinteistönhuoltajan ammatissa. Miesten puolella omaishoitajan, tarjoilijan ja siivoojan ammatit veivät hengen mielekkäästi.

Kokonaisuutena ajatellen ammattiryhmät joissa koulutus on alhaista, palkka on perseestä ja käytännössä ei ole mitään uraa vaan pelkkä hanttihomma, kuolema korjaa aikaisemmin.

Sitten tuli lause joka nyt sai minut vähän retostelemaan liittyen eiliseen kirjoitukseeni padoista ja avun hankkimisesta.

"Miehillä itsemurhat nostivat kuolleisuutta: muun muassa paperimiehillä, metallityöntekijöillä ja kaivosmiehillä ylikuolleisuus liittyi itsemurhiin."

Mikäs kuvaa näitä töitä parhaiten? No se että rahaa tulee mukavasti ja ala on vahvasti miesvaltainen ja siellä vallitsee suomalainen äijäkulttuuri. Tehdaspaikkakunnalla kasvaneena tiedän hyvin miten menee tehdastyöläisen kuukausirytmi. Tehdään aamut, illat ja yöt ja sen jälkeen ollaan viikko humalassa. Ei ole rahasta kiinni. Humalassa sitten voidaan vähän opettaa vaimoa ja lapsia. Ihmisellä on varmasti paha olla kun hän käyttäytyy noin. Äijä kulttuurin mukaisesti apua ei voi pyytää.

Case closed. Menen katselemaan tyhjään jääkaappiin.

Linkki iltalehden juttuun : http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012022815262232_uu.shtml

Kuinka kauan menee ennenkuin pato murtuu?

Alkuvuoden teemana on ollut hyvin vahvasti epäonnistuminen ja ikävät yllätykset.

Kaikenlaisia rahallisia ikäviä yllätyksiä on tullut oikealta ja vasemmalta. Lemmikkieläin on kuollut. Auto on hajalla. Lupaava autokauppa menee pieleen kun kuljetuskalusto rikkoontuu. Taloyhtiössä on meneillään jotain aivan ihmeellistä toimintaa ja tuntuu että asukkaiden tiedottaminen ei ole edes kymmenen tärkeimmän asian listalla. Kokonaisuutena koko vuosi on millä tahansa mittarilla pakkasella todella tanakasti ja vain kaksi kuukautta on kulunut. Jos samaa tahtia jatkuu niin kestääkö pää vai hajoaako se?

Suomalaiseen kansanpiirteeseen kuuluu vahvasti patoaminen. Tämä ilmenee eri tavoin naisilla ja miehillä.

Suomalainen mies ei puhu eikä putkahda. Hän kätkee sisälleen niin ilot kuin surutkin. Hän kätkee ahdistuksen ja vihan ja usein jopa rakkaudenkin. Sellaista suomalaista miestä ei olekaan kuka ei tähän syyllistyisi. Jokainen kätkee jotain näistä asioista sisälleen. Omassa porukassa saatetaan joskus humalassa vähän purnatakin mutta erityisesti surusta ja rakkaudesta ei juuri puhuta. Vain negatiivisista asioista puhutaan. Harvemmin mistään positiivisesta. Sama perusasennoituminen näkyy myös suomalaisessa johtamisessa.

Suomalainen nainen kätkee tunteensa niiltä ihmisiltä mitä ne koskettavat. Hän voi tuntea vahvaa vihaa joitain ihmisiä kohtaan ja kertoo sen avoimesti muille paitsi asianomaiselle. Naisten mielipiteen muodostamista leimaa myös ehdottomuus. Suomalainen nainen ei usein nää mitään hyvää ihmisessä tai tilanteessa joka on hänestä inhottava. Nainen myös kätkee usein rakkauden sisälleen. Usein eri syistä kuin mies. Mies ei osaa tai halua näyttää tunteitaan. Sehän tekisi miehestä heikon. Nainen taas uskoo liiallisen rakkauden ja kiintymyksen näyttämisen tekevän hänet miehelle itsestäänselvyydeksi. Tämän koen olevan ennemminkin nuorten naisten ongelma.

Itsekin olen kätkijä. Usein vituttaa niin ettei veri kierrä. Kaiken lisäksi järkevät tavat purkaa tätä taakkaa pois hartioilta ovat erittäin vähissä. Välillä on todella syvä epätoivo ja suru hartioilla kun kaikki tuntuu menevän päin helvettiä. Perinteisenä suomalaisen miehen ratkaisuna haluaisin silloin vetäytyä yksin johonkin ja olla rauhassa. Oma kätkentärikokseni liittyy lähinnä negatiivisten asioiden kätkemiseen. Jos minua vituttaa joku asia toisessa ihmisessä niin en tuo sitä esiin vaan toivon että se joskus muuttuisi. Jokainen ymmärtää että näinhän muutosta ei tapahdu. Mutta miten sanot esimerkiksi jollekin rakkaallesi että joku hänen piirteensä ottaa raskaasti päähän? Pyrin edes jollain tasolla olemaan hyvä ihminen ja ilmaisemaan harvoille tärkeille ihmisille että välitän heistä ja että he ovat minulle tärkeitä. Toivottavasti tämä tunnetila on myös välittynyt heille keitä tarkoitan. Uskon heidän tietävän.

Kysymys kuuluukin että tuleeko jossain vaiheessa raja vastaan jolloin negatiivisten asioiden virta murtaa padon? Mitä sitten tapahtuu?

Yhdysvalloissa on Ohiossa ammuskeltu koulussa tänään. Johtuuko se siitä että ampujalla ei ole ollut ketään kenelle jutella vaiko siitä että häntä on kiusattu ja hän on päättänyt kostaa? Onko hänellä mielenterveysongelmia jotka on pyritty pitkäkestoisen psykoterapian sijaan kahlitsemaan lääkehoidolla?

Uskon pelkkään lääkehoitoon perustuvat mielenterveystyön olevan todella turhauttavaa potilaille. Lääkevalmisteet usein taittavat tunteista terän molemmista päistä. Jos olet tottunut tuntemaan iloa ja surua niin yhtäkkiä et tunne kumpaakaan. Jos kaikki asiat tuntuisivat täysin samalta niin olisiko se sitten hienoa? En usko että omalle kohdalleni olisi hyvä idea yrittää lääkehoitoa jos sellaiselle joskus olisi tarvetta. Tuntemusten kahlitseminen on tietyllä tapaa ihmisyyden väliaikaista kahlitsemista. En toki väitä etteikö joillekin voisi tästä olla hyötyä ja kiistattomasti lääkkeiden ja psykoterapian yhteensovitus tuottaa tuloksia. Se vain vaatii valtavasti aikaa ja rahaa.

Suomessa on tietyiltä osin menty jopa äärimmäisyyksiin erilaisten diagnoosien ja sairauksien kanssa. Lapsille voidaan diagnosoida jos jonkinlaista mielenhäiriötä. Lapsien ongelmien kasvu selittynee sillä että vanhemmilla on yhä vähemmän aikaa kasvattaa lapsiaan. Kasvattaminen ei ole mikään sivutoimi vaan kokopäiväistä työtä. Se alkaa työpäivän jälkeen ja se pitää jaksaa. Sitten mennään lääkäriin kun lapsi alkaa oireilemaan. Lääkäri kirjoittaa sitten lapun jostain käytöshäiriöstä kun ei voi sanoa suoraan että kasvatushan tässä on jäänyt tekemättä.

Aikuisilla sen sijaan on aivan toinen tarina. Ihmiset jotka toimivat tehtävissä joissa tulee olla niin sanotusti nuhteeton ja kunnollinen tai ihmiset jotka haluavat urallaan eteenpäin eivät yksinkertaisesti voi kertoa siitä että palavat loppuun tai että tarvitsevat apua. Leimaudut heti jonkinlaiseksi sekopääksi jos hankit itsellesi apua. Taas on kahvipöydässä keskusteltavaa ja naurettavaa.

Toisessa kulmassa on sitten henkilöt jotka ovat huomanneet että pään sisäisillä diagnooseilla saa sairaslomaa niin hyvin että sitä kannattaa hyödyntää. Heidän uratoiveensa ovat jo kariutuneet ja mikään ei enää vaikuta mihinkään. Tätä kannattaa siis hyödyntää.

Jälleen kerran puhun ääripäistä. Näiden väliltä löytyy ihmisiä jotka toimivat oikein ja hankkivat apua tarpeen vaatiessa mutta eivät käytä hyväksi järjestelmää ja vie teoillaan apua pois sen todellisilta tarvitsijoilta.

Näkisin että erityisesti miesvaltaisilla aloilla tilanne on juuri se että avun hankkiminen nähdään heikkoutena ja apua hankkineet voivat heittää hyvästi niin arvostukselleen työyhteisössä kuin uratoiveilleen.

Naisvaltaisilla aloilla taas löytynee pääosin järjestelmän hyväksikäyttäjiä. Naisvaltaisten alojen urakehitys on tutkimusten mukaan huomattavasti nihkeämpää jo näin ollen avun hankkiminen jopa perusteetta ei sinällään heikennä uramahdollisuuksia millään tavalla. Lisäksi naisten suhtautuminen on hieman miehiä järkevämpää avun piiriin hakeutuneiden kohtelun suhteen. Heitä ei suoraan leimata sekopäiksi joiden kanssa ei voi työskennellä. Tähän mielikuvaan osaltaan saattaa vaikuttaa naisten kaksinaamaisuus. Kuppikunnissa voidaan teilata täysin mutta sitten mielistellään kuitenkin kasvotusten.

Naisvaltaisista aloista ei minulla omakohtaista kokemusta ole mutta kuulemieni asioiden ja kertomusten perusteella olen muodostanut tämän mielipiteen asiasta. Ja edelleen korostan että valtaosa työntekijöistä on kunnollisia ihmisiä jotka eivät hyväksikäytä järjestelmää.

Olen vuodesta 2007 työskennellyt miesvaltaisella alalla kahdessa suurikokoisessa yrityksessä. Näin ollen koen olevani kelvollinen arvioimaan miesvaltaisten alojen tilannetta kokemukseni perusteella. Tämä on tilanne ja sen kanssa on elettävä.

Näin se kirjoitus sitten alkoi padoista ja päättyi siihen että padon murtuessa siitä luetaan iltapäivälehdestä kun se olisi voitu välttää sillä että työtoverit välittäisivät toisistaan ja ymmärtäisivät että apua voi hakea ja sitä voi antaa tarvitseville ilman leimaamista.

Jokainen tarvitsee jonkun kenen kanssa tätä yhä enemmän päin helvettiä menevää maailmaa jaksaa katsella taas seuraavan päivän. Kukaan meistä ei yksin tätä sekoilua jaksa.

Jeesustelulla ei ole loppua.

Seuraavaksi aion kirjoittaa asioista jotka varmasti jakavat mielipiteet rankasti.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012022315243243_uu.shtml

Iltalehti uutisoi yllä olevassa uutislinkissä penkkaripilasta joka on iltalehden ilmeisesti keski-ikää lähestyvien toimittajien mielestä ehkä jopa mauttomin pila ikinä.

Pilahan on sinällään erittäin osuva.

Ensinnäkin. Mikä ihme siinä on että me täällä pohjoisessa voidaan jeesustella asiassa jonka kanssa oltiin tekemisisssä hyvinkin vahvasti vajaa 70 vuotta sitten? Suomi soti saksan rinnalla ja suomi lähetti juutalaisia, omia kansalaisiaan Saksaan leireille, joissa epäilemättä kyseinen teksti komeili mielekkäästi portin päällä.

Toiseksi. Nykyaikainen koulujärjestelmä alkaa yhä enemmissä määrin muistuttamaan lähes keskitysleirimäistä työskentelyä. Nykyisessä taloustilanteessa erityisesti korkeasti koulutetuille ei ole mikään automaatio työllistyä. Ulkomailta tulee halvempi ihminen tekemään työn että heilahtaa. Tästä huolimatta yhä nuoremmilta odotetaan koko ajan enemmän. Jos yhteiskunnan naurettaviin vaatimuksiin vastattaisiin, jäisi lapsuus ja nuoruus elämättä kokonaan. Opiskelu ei ole sitä elämistä. Ihan vaan tiedoksi. Valtaosa parhaista ja opettavaisimmista kokemuksista tulee nuorena aivan muualta kuin koulusta.

Kolmantena pointtina, toisen maailmansodan lopusta on melkein 70 vuotta. Tämän päivän nuori on arvoiltaan sellainen, että hän ei haikaile menneitä eikä myöskään kadu mitään 70 vuotta sitten tehtyjä temppuja ja peliliikkeitä. Hän tuntee että suomalaisen yhteiskunnan olisi jo aika antaa menneisyyden haamujen vaipua unholaan ja katsoa vaihteeksi eteenpäin. Tämä on hienoa ajattelua. Miksi pitäisi välttää esimerkiksi kyseisen lauseen käyttöä? Miksi pitäisi välttää hakaristiä jolla on kenties tuhansia vuosia historiaa onnea tuovana symbolina tai aurinkoa symboloivana merkkinä ennen kuin natsit keksivät ottaa sen aatteensa liikemerkiksi. Onneksi kaikki nuoret eivät ole jumiutuneet vanhempiensa tai isovanhempiensa katsantokantoihin ja miettivät asioita omilla aivoillaan.

Aikaisemmin kirjoitin että paskaa lakia ei pidä noudattaa. Sama pätee ajatteluun. Muodostakaa hyvät ihmiset omat mielipiteenne ja pitäkää niistä kiinni. Keskustelua pitää herätä ja sen myötä voi olla että mielipide muuttuu. Älkää kuitenkaan koskaan antako jonkun kertoa teille mitä mieltä pitäisi jostain asiasta olla.

Ehkä Suomikin liikahtaa eteenpäin tulevina vuosikymmeninä kun saadaan uusia ajatuksia ja uutta verta vanhojen kurppien tilalle. Toivotaan etteivät nämä kurpat myy suomea sitä ennen ulkomaille.